12.9.2012

Ylioppilaskirjoitukset

Iso osa kavereistani on näitä tämän syksyn ja ensi kevään aikana ylioppilaaksi kirjoittavia ja olen päässyt maistamaan hieman tulevaa kuunnellessani lukusuunnitelmia, lottorivien heittelyä kuuntelukokeiden vastauslomakkeisiin, evässuunnitelmia (:D) jne... Olen kyllä myös vastapainoksi saanut kuunnella jännityksellä odotettavaa abiristeilyä, ja kyllä pientä toivelistaakin näille abeille on tehty jo.

Ensi syksynä sitten ollaan samassa tilanteessa itse, tai oikeastaan jo aikaisemmin kun kesälomalla aloitan lukuprojektin, ja en nyt tiedä odotanko kirjoituksia kovinkaan innolla. Mulla oli ensin ajatuksena kirjoittaa ensi keväänä terveystieto pois alta, mutta suunnittelin kirjoitettavat aineet ja vähän aikatauluakin uudelleen ja näillä näkymin saisin kirjoitettua kahdessa erässä ne mitä haluankin.

Mulle kirjoitukset ovat aavistuksen vaikea paikka johtuen siitä, etten todellakaan tiedä mitä haluan tulevaisuudessa ammatikseni tehdä ja rivi esimerkiksi luonnontieteen arvosanoja ei esimerkiksi yhteiskunnallisella alalla paljoa auta... Hieman vaikeutta kirjoituksiin luo myös paine, että löydänkö tasapainoa opiskelun, vapaa-ajan ja sosiaalisen elämän suhteen. Elokuussa täytän 18v, syyskuussa alkavat kirjoitukset.. Eipä siinä paljoa juhlimiselle tilaa jää, toisaalta ehkä ihan "hyvä" vaan näin auton kustannuksia ajatellen.

Mikäli ensi syksy menee samanlaisella fiiliksellä, "evvk vittu joku koulu", niin tulee olemaan todella rattoisat ylioppilaskirjoitukset... Opiskelumotivaation löytäminen jo nyt on aavistuksen hankalaa, ensi vuonna sitä on joko a. otettava kirja hyvällä mielellä käteen b. ruoskittava itseään ottamaan kirja käteen tai c. yksinkertaisesti vain ajateltava, että enää vuosi ja se on ohi. Motivaatio tähän ja tulevaan jatko-opiskelupaikkaan päälle nyt, lahnaa sitten muualla.