31.8.2011

Maksaako liikaa?



Ensimmäinen lukioviikko on siis ohi ja se viikko sitten tuntukin kestävän...

Tuntuu uskomattomalta, että huomenna alkaa syyskuu ja se tuo meille myös ensimmäisen esseen kirjoituksen äidinkielestä sekä myös ensimmäisen "lukiokokeen". Kumpaakaan en erityisemmin sano odottavani kauhulla, mutta jännittää pikkasen että minkälaisia nuo on tehdä.

we♥it
Luin eräältä keskustelupalstalta valitusta siitä, että lukio maksaa paljon ja sen jälkeen Lukiolaisten Liiton sivuilta mm. siitä, että ylioppilastutkinto voisi muuttua maksuttomaksi sekä siitä, että lukiokirjat muuttuisivat maksuttomiksi ja myös siitä, että kys. hanke olisi jäämässä vaan haaveeksi. Itse toivon, että tätä hanketta tuettaisiin ja pystyttäisiin mahdollistamaan vaikka se hassulta tuntuukin. Mielestäni äidinkielen kirjat sekä toisen, rakkaan kotimaisen kielen ruotsin kirjat voitaisiin kustantaa opiskelijoille - onhan ne sentään tärkeitä aineita.

Mutta menee sitä rahaa muuhunkin kuin pelkkiin kirjoihin. Opiskelija kustantaa itse paperitarvikkeet (vihkot/luentolehtiöt, kansiot, koepaperit, kalenterit, kuvistarvikkeet...), laskimen joka maksaa matikasta riippuen, Wanhoihin joissa puvun vuokraus maksaa melkein yhtä paljon kuin sen ostaminen sekä tytöillä tietysti kampaajaan, ylioppilasjuhliin, abiristeilyyn, koulumatkoihin...

Kallista touhua, mutta sen arvoista? Mahtuuhan näihin kolmeen/neljään vuoteen paljon mukaviakin hetkiä joita ei rahalla saa.

16.8.2011

"Mitä sä teet seuraavat kolme vuotta?"

Suurimmalla osalla on koulu jo alkanut, mutta itse istun vielä tämän viikon mukavasti kotisohvalla yrittäen keksiä jotakin muuta tekemistä.

Päätin peruskoulun tänä keväänä ja hain yhteishaussa 3 eri lukioon ja pääsinkin pienempään lukioon mihin olisin ensisijaisesti halunnut. En tiedä tuleeko meillä olemaan tiiviimpi porukka tässä lukiossa kuin sadan oppilaan ykkösluokilla. Se selviää aikanaan.


Miksi hain lukioon? Mulla kävi mielessä hakea myös ammattikouluun ja olin ysiluokan syksyllä sitä mieltä, että lähden Espooseen lukemaan itseni media-assistentiksi ammattikoulussa. Otin kuitenkin huolella selvää alasta ja jotenkin tuntu hassulta opiskella alaa jossa jo nyt on työttömyyttä aika paljon. Jätin sitten media-assistentin haaveet kokonaan pois ja otin selvää Helsingin medialukiosta sekä Vaskivuoren lukiosta, mutta jätin hakematta molempiin ja päätin pysyä omilla kotikonnuillani. Mitään kiinnostavaa alaa ei lähikaupungeista ammattikoulun puolelta löytynyt joten päätin ottaa lukion ensisijaiseksi tavoitteekseni ja lähteä sen jälkeen opiskelemaan yliopistoon.

Yliopiston suhteen on tavoitteita tehty, mutta mitään varmaa en vielä ole saanut aikaiseksi.

13.8.2011

Kauneus- vai kauheusihanteita?

"Miks lihavat kattoo laihoja aina pahalla silmällä?"
"Miks äiti ei anna mun värjätä hiuksia tummiks?"
"Miks mulla ei voi olla isoja tissejä täs kropassa."
"Tää naama on jotain niin järkyttävää."

Siinäpä niitä lauseita mihin törmään nykyään joka viikko. Kaikki ympärillä puhuvat pelkästään siitä, mikä heidän kropassaan on vikana tai arvostelevat toisten ulkonäköä. Nykyisin nuorten naisten kauneusihanne käsittää pitkän, hoikan kropan jossa on suuret tissit. Omaa naamaa verrataan kaverin naamaan ja hiukset on niin kamalan littanat verrattuna jokaiseen muuhun.

http://seebody.blogspot.com/2011/05/secret-to-healthy-body.html
Kyllä, vihaan itsessänikin joitain piirteitä ja on päiviä jolloin ei kehtaa ulos mennä. Kivoja päiviä on onneksi enemmän kun voi todeta mielessään: tänään näytän ihan mukiinmenevältä. Niitä päiviä kun hiukset on hyvin. Niitä päiviä kun finnejä ei naamassa ole. Niitä päiviä kun yleensä istuu kotona tekemättä mitään.

Itse pidän kauniina urheilullista kroppaa joka on normaalipainossa. Naisen ei tarvitse mielestäni olla huippumallin mitoissa. Tissit tulee olla kroppaan sopivat. Jokainen on omalla tavallaan kaunis, harvoin tulee rumaan ihmiseen törmättyä.

Seuraavan kerran kun katot peiliin kiinnitä huomiota niihin piirteisiin joita pidät kauniina itsessäsi. Olkoon silmät, suu, nenä tai hiukset. Kuhan kiinnität huomiota.